MAANPUOLUSTUKSEN TUKI
  • Etusivu
  • Tietoa meistä
    • Taustaa
    • Toiminnassa mukana
  • Avustuskohteemme
  • Anna tukesi
  • Ota yhteyttä
Picture
Maanpuolustuksen Tuen logo

TEHTÄVÄMME


​Toiminnan painopistealueena on vapaaehtoisen maanpuolustustyön keskitetty varainhankinta. Maanpuolustuksen Tuki ry hankkii ja jakaa keskitetysti jäsenjärjestöjensä toimintaan sekä koulutukseen tarkoitetut varat sekä toimii linkkinä jäsenjärjestöjen yhteisissä asioissa julkiseen hallintoon ja elinkeinoelämään.

Varainhankinta

Maanpuolustuksen Tuki ry on toiminut jo yli 70 vuotta vapaaehtoisen maanpuolustustyön aatteellisena ja taloudellisena tukijana. Tämä tuki on mahdollistanut satojentuhansien suomalaisten, niin miesten kuin naistenkin,  vapaaehtoiseen maanpuolustukseen liittyvän harrastustoiminnan ja kouluttautumisen. Tuella on rakennettu myös muuta vapaaehtois- ja  veteraanityötä.

Maanpuolustuksen Tuki ry ohjaa keräämänsä varat seuraaville viidelle Suomen keskeisimmälle vapaaehtoista maanpuolustustyötä tekevälle järjestölle:

  • Suomen Reserviupseeriliitto ry
  • Reserviläisliitto ry
  • Maanpuolustuskiltojen liitto ry
  • Maanpuolustuskoulutusyhdistys
  • Naisten Valmiusliitto ry

Yhteistyön rakentaminen

Maanpuolustuksen Tuki ry kokoaa yhteen niin valtiovallan keskeiset edustajat kuin talouselämän päättävän johdon koko kansakunnan ja turvallisuuden kannalta tärkeän asian - vapaaehtoisen maanpuolustustyön ympärille.
>> Toiminnassa mukana

TUTUSTU VAPAAEHTOISEEN MAANPUOLUSTUSKENTTÄÄN

Suomen Reserviupseeriliitto
Picture
Reserviläisliitto

Picture
Maanpuolustuskiltojen
liitto
Picture
Maanpuolustuskoulutus-
yhdistys
Picture
Naisten
Valmiusliitto
Picture

YHTEYSTIEDOT

Maanpuolustuksen Tuki ry
Döbelninkatu 2, 00260 Helsinki
[email protected]
040 866 9690

keräystiedot

  • Tilinro IBAN FI05 5789 5420 0173 81
  • BIC OKOYFIHH
  • Rahankeräysluvan saaja ja toimeenpanija Maanpuolustuksen Tuki ry
  • Rahankeräysluvan myöntäjä: Poliisihallitus
  • Luvan numero: RA/2023/710
  • Keräysalueena koko Suomi Ahvenanmaata lukuunottamatta
  • Keräysvaroilla tuetaan vapaaehtoista maanpuolustustyötä tekeviä Maanpuolustuksen Tuki ry:n jäsenjärjestöjä

tee lahjoitus tästä
​​

Picture

ISÄNMAALLINEN KIITOS KAIKILLE TUKIJOILLEMME
  • Etusivu
  • Tietoa meistä
    • Taustaa
    • Toiminnassa mukana
  • Avustuskohteemme
  • Anna tukesi
  • Ota yhteyttä